Karuista luvuista feenikslinnun lailla
Rakennusala edustaa tällä hetkellä tilastoissa väärässä asiassa eli konkurssitilastoissa. Karuja lukuja on ollut niin viime kuin tänä vuonnakin. Viime vuonna 4220 rakennusalan yritystä lopetti toimintansa ja tänä vuonna tahti näyttää liki samalta. Viime ja tämän vuoden lukumäärä siis on yhteensä noin 8500 rakennusalan yritystä, joilta on loppunut toiminta. Tuotannon laskun vuoksi konkursseja arvioidaan tulevan vielä lisää.
Rakennusalla on merkittävä rooli taloudellisesti ja työllistymisestä Suomen bruttokansantuotteeseen. Rakennusalan investoinnit ovat vastanneet 15 prosenttia koko bruttokansantuotteesta. Ala työllistää joko suoraan tai epäsuorasti satojatuhansia eli puhutaan isosta joukosta ihmisiä ja vaikuttavasta roolista BKT:hen
Konkurssien määrän osuus on noin viidennes ja loput ovat lopettaneet toimintansa hallitusti. Konkurssiin menneiden yritysten määrä rakennusalalla on siis viime ja tämän vuoden osalta noin 1700 yritystä.
Tuhkastaan nousee feenikslintu. Egyptin mytologiassa feenikslintu herää uuteen elämään aina tuhkistaan kolmen päivän kuluttua palamisestaan. Olkoonkin, että rakentamisen sykli on hieman pitempi.
Konkurssiin menneiden yritysten määrä on sen verran suuri ja konkurssin kokeneet tietävät mitä hallitsematon konkurssi Suomessa saattaa tarkoittaa. Kuinka monella noista 1700 yrityksestä on viety "tuhkatkin pesästä"? Rakennusalan suunta tulee jossakin kohtaa paranemaan syklisyytensä vuoksi, mutta onko silloin enää kykyä vastata kysyntään? Onko rakennusalalla enää tulevaisuudessa tarpeeksi tuhkaakaan tehdä nousua uuteen elämää?
Työvoiman näkökulmasta voidaan nostaa tulevaisuuden haasteiksi mahdolliset alanvaihtajat, joko työelämässä olevat tai opiskelijat. Etenkin opiskelijoille rakennusala voi näyttää heikolta työllistymisen ja jopa harjoittelupaikkojen saamisen näkökulmista. Muista maista tulleet työntekijät, joista rakennusala on ollut riippuvainen. Ovatko he enää käytössä, kun tarve kasvaa vai ovatko he lähteneet muihin maihin Suomesta esim. Ruotsiin tai Norjaan. Maiden pohjoisosissa rakennetaan suurilla volyymeillä ja tarvetta työvoimalle on nyt ja tulevaisuudessa.
Toivottavasti rakennusalalta ei viedä tuhkiakin pesästä, että voimme sitten tulevaisuudessa nousta hallitusti feenikslinnun lailla uuteen nousuun.
Janne