Korkeakoulutuksemme lasikatolla

Kuvitellaan, että korkeakoulutuksemme olisi lasikatolla. Tähän vertauskuvana, jos olisit jäällä ja alkaisi kuulumaan ylimääräisiä ääniä jalkojen alta esim. pauketta, narskuntaa. Miten reagoidaan? Liike pysähtyy, hengitys lamaantuu ja syke nousee. Siinä hengitystä pidellen kauhun sekaisin tuntein odotellaan lähisekuntien tapahtumia. No miten tämä liittyy lasi-kattoon ja korkeakouluihin?

Korkeakoulujärjestelmämme tuottaa amk-valmistuneita vaatimattomalla valmistumis-prosentilla 66-% tavoiteajassa. Yliopistoissa tilanne on vieläkin synkempi. Kaikista yliopistojen maisterintutkinnoista tavoiteajassa on suoritettu vain 29 %:lla. Sekä ministeriön mukaan ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa aloittaneista liki joka kolmannella ei ole suoritettuna tavoitetutkintoa 10 vuotta opintojen aloittamisen jälkeen.

Näiden lisäksi aloituspaikkoja lisätään ja ojennetaan pientä lisärahoitusta työkaluksi jo tiukennetuilla budjetilla toimiville kouluille. Tämä lasikaton rasituksen lisääminen on suurimpia haasteita. Jos oletetusta amk:n 100 aloittajasta valmistuu 66% tavoiteajasta ja uusi aloittajaryhmä on myös 100, niin päädymme äkkiä että korkeakoulumme opiskelijoidemme määrä kasvaa 34 ylimääräisellä opiskelijalla joka vuosi. Sisään tuleva joukko on siis suurempi joka vuosi kuin poistuma eli valmistuneet. Eli korkeakoulutustamme kantavan lasikaton kantokyky voi tulla aika nopeasti vastaan vaikka oltaisiin huomioitu mitoituksessa Suomen leveysasteen maksimit lumikuormakertoimista. Saattaa alkaa kuulumaan ylimääräisiä ääniä kuin jäällä ollessa, mutta miten sitten reagoidaan?

Samalla olemme asettaneet tavoitteen korkeakoulutettujen osuuden 50 %:iin, joka tällä hetkellä on aika kaukana tästä ollen n. 43 %. Aloituspaikkojen lisääminen ei auta tämän 50% saavuttamiseen tai niitä pitäisi lisätä aivan valtavasti. Kouluille on annettu myös porkkanaa eli rahoituksen painoa siirrettäisiin vielä enemmän valmistumiseen. No, tämä kuulostaa laatuajattelun näkökulmasta hieman haastavalta. Voisiko tähän muodostua ilmiö, että tavoite pyhittää keinot. Rahalla ne korkeakoulutkin edelleenkin pyörii.

Haluaisin esittää tähän ratkaisun laadun näkökulmasta. Vaateen nostaminen kuulostaisi hyvältä, mutta saattaa olla päinvastainen tulos kuin tavoite. Eli valmistuneiden %-osuus vähenisi tai siirryttäisiin työelämään vielä herkemmin ennen valmistumista. Korkea-kouluthan eivät ole irrallaan koulutusjärjestelmästämme eikä -polusta. Voiko korkeakoulut vastata tähän haasteeseen pelkästään yksinään? Eräs näkökulma on myös, että kuinka tulevaisuudessa pystymme vastaamaan palkkaavien yritysten tarpeisiin. Osaaja- ja osaamispulasta on mainittu muutaman kerran viime vuosina, kuten minä aiemmissa blogeissa.

Olemmeko asettaneet kaikesta huolimatta epärealistiset tavoitteet korkeakoulutettujen määrään väestöstämme? Nykyään alkaa olemaan jo muitakin polkuja ja vaihtoehtoja olemassa työelämään ja esimerkkejä riittää. Pitäisikö Suomen keskittyä osaamiseen eikä pelkästään korkeakoulutettujen määrään? Jokainen voi puntaroida tätä omakohtaisesti.

Hyvää Juhannusta toivottaen

Janne