Suomen suunta, tavoite ja malli!
Suomessa on taloustilanteesta johtuen nostettu Suomen tapa toimia ja keinoja, miten Suomen talous saataisiin parempaan tilanteeseen ja BKT kasvu-uralle. Talouden nykytilanteesta ollaan varmaan laajasti Suomessa samaa mieltä, mutta ne keinot ja tavat sen parantamiseksi onkin sitten toinen ja haasteellisempi juttu. Vajaan kahdenkymmenen 0% BKT -kasvu on moneen Suomen verrokkimaihin poikkeuksellinen. Olemme Suomessa junnanneet paikoillaan ja muutoksia odotellaan eri tahoilla jopa pikaisestikin.
Suomen malli on varmaan kaikille tuttu fraasi, mutta ilman suuntaa ja tarkkaa suunnitelmallista tavoitetta voidaan fraasi määritellä haastavaksi. Mikä Suomi on ja mihin suuntaan talouden ja hyvinvointivaltion isoissa linjoissa olemme menossa tai edes mihin meillä on realistiset mahdollisuudet? Suomi on saari, josta maailman markkinoille suorat maayhteydet ovat harvassa, etenkin maantieteellisen sijainnin vuoksi. Rajoitammeko Suomen suuntaa sekä tavoitteita etukäteen Suomen mallilla? Olisiko kuitenkin parempi, että määrittelisimme tavoitteen ja mitkä raamit omaamme tämän saavuttamiseksi ja sitten vasta tämän Suomen mallin.
No tämä Suomen malli sitten. "Suomalainen työmarkkinoiden sopimisen kulttuuri on taannut vuosikymmeniä Suomelle talouskasvua." Tällä olemme Suomessa saavuttaneet erinomaisia asioita. Tämä lause on todellisuuteen hieman ristiriitainen, koska talouskasvua ei ainakaan BKT:n numeroiden muodossa ole ollut kohta kahteen vuosikymmeneen. Ennen on ollut ennen. Olisiko syytä alkaa edes harkitsemaan, että toimiiko tämä nykyinen Suomen malli talouskasvun ja Suomen näkökulmasta vai tulisiko tämä rakentaa uuden tavalla? Muutos on ahdistavaa ja ei aina niin toivottua, joka aiheuttaa aina muutosvastarintaa. Suomen talouden suunta, tavoite ja malli tulisi päivittää ottaen huomioon myös kansainväliset tekijät, koska olemme edelleen vientivetoinen maa.
Onko jo ajankohta sopiva Suomen malli II:lle? Vai jatkamme Suomen mallilla ja toivomme, että kyllä se BKT:n kasvu vielä sieltä tulee. Tik tak, aikaa kuluu ja kuinka kauan on aikaa? Kuka tietää? Minä en ainakaan. Saisimmeko Suomi II:lla parempia tuloksia aikaan? Saisimme parannettua ja kehitettyä hyvinvointivaltiotamme meille paremmaksi? Taloustieteilijät osaavat antaa näihin paremman ja tarkemman vastauksen.
Jatketaanko näin vai edetäänkö jotenkin toisin? Olemmeko auringonlaskun ratsastajia? Onneksi siellä on länsinaapurimme Ruotsi eli voisi olla huonompikin paikka hakea palasia Suomen malli II:lle.
Janne