Tuttuja uusia lukuja

13.09.2024

Rakennusalan tuottavuudesta ja sen tasosta saimme taas lukea talousanomien 9.9.2024 julkaisemasta artikkelista. Tuottavuuden tasoa voisi kuvailla sanalla tuottamatonta. Väitöstutkija Christopher Görsch tarkasteli tutkimuksessaan rakennustyömaiden työn-tekijöiden päivittäistä työtä ja on päätynyt lopputulemaan, että jopa 80% rakennus-työmaiden työstä on tehotonta ja aiemmin on esitetty sen olevan n. 60-70%. Lukema on häkellyttävän suuri ja esitetyt ongelmat ovat jo ennestään tuttuja ja julkaistuja. Ensisijaiseksi syyksi on esitetty työn toistuvat keskeytykset. Mestat ei ole kunnossa, materiaaleja sekä työkoneita puuttui, työjärjestys ei tue tuotantoa jne.

Tässä puhutaan onnistumisen edellytyksistä ja niiden puuttumisista. Artikkelissa nostettiin esille, että etulinjan työntekijöillä on pienet mahdollisuudet työssä onnistumiseen. Onnistumisen edellytykset rakennetaan hyvällä aikatauluttamisella niin yleisaikataulu- kuin työaikataulutasolla. Haasteeksi muodostuu, kun aletaan tuottamaan työvaiheaikatauluja, jotka ovat joko irrallisia toisistaan tai jopa jossakin vaiheessa perusteettomia yleisaika-tauluun nähden. Irrallisesta työvaiheaikataulusta syntyy äkkiä osaoptimoitu tuotos, josta on kokonaisuuden näkökulmasta jopa haittaa.

Aikatauluttamisen ja näin myös tuottavuuden ongelmiin ja haasteisiin on kaksi alan konkaria lyönyt osaamisensa yhteen ja tuottanut tähän jo työnkalunkin, jotta saataisiin osaoptimoidut työvaiheaikataulusuunnitelmat vähemmäksi työmaille. Nämä konkarit ovat Jussi Aho ja Anssi Koskenvesa ja YouTubesta löytyy herrojen nimillä asiaan liittyviä juttuja.

Akateemisella puolella on nostettu rakennusalan kehittämiseksi professori Olli Seppänen. Nyt alkaa olemaan toivoa, että saamme akateemisuuden ja yritykset samalla polulle kehityksen tielle. Alalla on tuottavuuden parantamiseksi paljon tehtävää ja vielä enemmän mahdollisuuksia. Suunnitelmalliseen tuottamiseen tarvitaan matemaattisaineiden osaajia, koska aikataulusuunnittelu kannattaisi perustua joihinkin matemaattis-empiirisiin lukuihin ja laskentakaavoihin.

Tuttuja lukuja siis, mutta paljon mahdollisuuksia. Toisaalta pakkokin olla, kun katsoo esitettyä työmaiden tuottavuusprosenttia.

Janne      

KemRak Oy 
040-581 6854
janne.hytinkoski@kemrak.fi
Y-tunnus: 3349243-5 
Luo kotisivut ilmaiseksi!